Lapsen korvien putkitus – milloin toimenpidettä harkitaan?

Korvatulehdus on pienillä lapsilla yleinen infektio ja joillakin lapsilla tulehdukset toistuvat niin tiheästi, että oireet aiheuttavat lapselle ja perheelle varsin paljon vaivaa. Silloin korvalääkäri voi ehdottaa tärykalvojen putkitusta välikorvan paremman ilmastoinnin varmistamiseksi.

Kun tulehdukset eivät tahdo loppua

Putkitusta harkitaan yleensä, jos lapsella on ollut 3-4 välikorvatulehdusta kuuden kuukauden tai 4-5 tulehdusta vuoden aikana. Oireiden voimakkuus, muu terveydentila ja joskus myös vuodenaika saattavat vaikuttaa päätökseen. Kesällä tulehdukset rauhoittuvat usein mutenkin ja infektiokaudella syksyllä ja talvella tulehdukset useammin jatkavat toistumistaan. Toinen syy harkita putkitusta on pitkittynyt välikorvaerite. Jos erite on yhtäjaksoisesti välikorvassa 3 kuukauden ajan ja se aiheuttaa oireita kuten kuulon alenemaa, harkitaan usein välikorvan ilmastointia putkella samalla tavalla. Tätä tilannetta kutsutaan usein liimakorvaksi. Hoidettuna se ei aiheuta pysyviä ongelmia kuulon suhteen.

Mitä toimenpiteessä tapahtuu

Tärykalvoon tehdään pieni viilto, mahdollinen välikorvaerite poistetaan imulla ja reikään asetetaan usein tyhjää lankarullaa muistuttava putki, joka ilmastoi välikorvaa. Toimenpide on lyhyt ja tehdään yleensä nukutuksessa. Lapsi pääsee kotiin saman päivän aikana. Joskus antibioottitippa on tarpeen putkituksen jälkeisinä päivinä riippuen välikorvalöydöksestä toimenpiteessä.

Putkien kanssa eläminen

Putket irtoavat yleensä itsestään noin 6–18 kuukaudessa, ja tärykalvon reikä umpeutuu. Usein tulehduksia on aiempaa vähemmän putken ilmastoidessa välikorvaa. Jos tulehduksia tulee, voidaan ne usein hoitaa antibioottitipoilla korvan kautta ja näin vähentää suun kautta otettujen antibioottien haittavaikutuksia. Veden suojaamisesta ja jälkikontrolleista annetaan ohjeet toimenpiteen yhteydessä. Pääsääntöisesti vesileikit ja vedestä nauttiminen eivät muodosta ongelmaa putkitetulla lapsella.

Milloin kannattaa kysyä korvalääkäriltä

Hakeudu arvioon, jos korvatulehduksia tulee toistuvasti, jos lapsi ei tunnu kuulevan hyvin tai jos puheen kehitys huolettaa. Korvalääkäri tutkii korvat ja arvioi yhdessä vanhempien kanssa, onko putkituksesta lapselle hyötyä.

Seuraava
Seuraava

Nenäverenvuoto